Kevään ikävä

Kovin hitaasti tulee tänä vuonna kevät.  Vappuun on enää reilu viikko, mutta meidän pihalla näyttää vielä tältä:

Teltan näköinen rumistus kätkee alleen puutarhakalusteet. Koskahan niitäkin päästään käyttämään.

Meillä on pihalla kaksi ihan erilaista puolta, tuossa kuvassa on talvipuoli. Siellä on syksyisin ensimmäiset kuurat ja keväisin viimeiset lumet. Kesäpuolella on jo sulaa ja jotain kasvua näkyvissä, joten käännän selkäni talvelle ja katson kevääseen:

Sinivuokon sini jo pilkottaa

Ruissalon kantaa oleva etelänkevätesikko ponnistelee esiin nuppujaan

Ensimmäiset krookukset avautuvat, samoin persiansinililjat (Scilla mischtschenkoana) ja yksi tarhajouluruusuista, mutta niiden kuvaus hieman epäonnistui. Kukkia siis alkaa olla, ja parissa paikassa nousee tulppaanien ja narsissien piippoja. Mutta se suurin tulppaanistutus on vielä paksun hangen alla. Millään ei jaksaisi odottaa.

 

 

Advertisement

Messuilta palattua

Eilen piipahdin puutarhamessuilla Tampereella. Saaliiksi tuli kolme pelargonia, kolme verenpisaraa ja muutama perenna sekä puulaatikko ja kitkentärauta. Tänä aamuna en enää muistanut mitä tulikaan ostettua, joten piti tehdä inventaario kynän, rakaspäiväkirjan* ja kameran kanssa. Ja tässä esittely pelargoneista, kaikki Pukin Puutarhan kojusta ostettuja.

Ensimmäisenä ruusunnuppupelargoni, jolla on hienot, “kultaiset” lehdet. Kukan pitäisi olla väriltään vanha roosa.

Pelargonium 'Wedding Royale'

Toisena ihastuttavan siro  ‘Honeywood Suzanne’, joka kuuluu kääpiöpelargonien ryhmään. Suuri pelargonikirja kertoo, että sen esivanhempana on luonnonlaji P. frutetorum. Kirja väittää, ettei sen lehdissä ole näkyvää vyöhykettä, tässä minun ostamassani kyllä on, ja samanlaisia olen löytänyt nettihaulla. Kirjassa kuvaa ei ole.

Pelargonium 'Honeywood Suzanne'

 

Kolmas uusi pelargonituttavuus on riippapelargoni ‘Francis Parmenter’. Sillä on kauniit valkoreunaiset lehdet.

Pelargonium 'Francis Parmenter'

 

* muistikirja, johon kirjataan ostoksia, säätietoja ja puutarhan tapahtumia

Mistä muistat sä ystävän

Viipykäämme vielä muistin ihmeellisessä maailmassa. Puutarha tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia niin muistamiselle kuin unohtamisellekin. Marjattah muisteli blogissaan yhteistä ystäväämme Oilia,  ja se johdatti minut aikojen taakse.  Minunkin puutarhassani on lukematon määrä muistoja Oilista, suloisen haikeita nyt, kun Oilia ei enää ole. Mutta on myös iloisia muistoja ihmisistä, joiden kanssa vielä voin yhdessä muistella. Marjatan kertomalta Taimipotti-kierrokselta mm. on peräisin japaninjalopähkinä, Marjatan kylvöistä peräisin oleva pikkuinen taimi silloin, melko iso puu nyt.

Suuri osa kasveista on saatu ystäviltä,  joihinkin taas liittyy muisto yhteisestä ostosmatkasta tai yhteistilauksesta. Ja moni kasvi on matkannut pihaani ystävän mukana toiselta ystävältä, myös ulkomailta. Kiitos siis Marjattah, Sylvia, Vallaton mummeli ja muut taimipottilaiset ja kasvikaverit. Kuinka tylsä olisikaan puutarha, joka olisi vieraan suunnittelema ja kasvittama, vailla muistoja, vailla sielua.

Jalopähkinä vuonna 2003

Jalopähkinä vuonna 2011

Muistamattomuuden suhteen olen avoin

Puutarha ja kasvit tuovat elämään paljon hyviä asioita, mutta muistin paraneminen ei kuulu niihin. Luullakseni tarhurointi huonontaa muistia, ainakin minulla on siitä lukemattomia esimerkkejä.

Otetaan nyt vaikkapa työkalut. Pihahommissa minulla valtaosa ajasta menee siihen, että haeskelen kadonneita työvälineitä. Milloin on hukassa istutuslapio, milloin sekatöörit, milloin puutarhasakset. Tai hanskat. Lapio jo paremmin löytyy, kun sillä on kokoa.

Sitten ovat kasvit: mitä ostin, mihin istutin, mikä tämä on, ai per…, täällähän olikin jo jonkun juurakko. Joskus voi tehdä suurenkin työn, kun selvittelee jonkun kasvin nimen, kuluu vuosi ja kas, nimi on taas hukassa.

Ja nyt yksi esimerkki:

Vuosia sitten sain puutarhaystävältä viehättävän esikon, jonka tarkka laji/lajike ei ole tiedossa.

Esikko on kaunis ja tuuhea, mutta siementaimia se ei ole tehnyt. Kunnes tänä keväänä, noin kahdenkymmenen sentin päässä esikosta kasvoi tämä:

Ihastelin vauvaa aikani, kunnes viime kesän kuvia selatessani vastaan osui tämä:

Sain muistini takaisin: kuvassa on Särkän taimistossa kuvattu Primula ‘Railin’ nimilappu. Koska kuva muistutti kovin tuota omaa esikkoani ostin yhden kasvin ja istutin sen lähistölle vertailua varten. Että se siitä siementaimesta.

 

Selviytyjät

Joka kevät on edessä sama jännitys: mitkä vielä ovat elossa? Ja kun elon merkit alkavat näkyä, alkaa uusi pelko: tuleeko vielä pakkasia, jotka nitistävät kasvunsa aloittaneet selviytyjäehdokkaat.  Vielä ei siis kannata hurrata, mutta kai pienesti ja varovasti voi jo iloita mm. seuraavista:

Samettisumakki, Rhus typhina

Trumpettipuu, Catalpa sp.

Neidonhiuspuu, Ginkgo biloba (-puu on kylläkin liioittelua, neidonhiustikku olisi sopivampi nimi)

Ja pensaspioni, Paeonia (Suffruticosa-ryhmä), joka on nousemassa peräti usealla silmulla

Jalopähkinät ja amurinkorkkipuu näyttvät myös olevan ok, samoin kaikki neljä magnoliaa. Valkohikkoreista ovat jänikset katkoneet latvat, mutta henki niissä pihisee. Elämä olisi paljon helpompaa kestävämpien kasvien kera, mutta jännitystä pitää elämässä olla. Tarhurointikin voi olla extreme-laji!

Kylväjä lähti kylvämään

Olen nyt asuttanut tätä pihaa 25 vuotta ja koko ajan olen ollut kutakuinkin hyödytön viljelijä. Toki alkuaikoina kuokin itselleni pienen hyötykasvitilkun ja mansikkamaan, sato oli kuitenkin lähes olematon. Muistanpa eräänkin porkkanankorjuun: kokonainen ämpärillinen porkkanaa. Tosin ämpäri oli tyttären pieni vaaleanpunainen hiekkaämpäri ja porkkanat babykokoa, vaikka lajike oli ihan normaali. Kaikki muut yritykset ovat olleet kutakuinkin samaa sarjaa, muutamaa pientä poikkeusta lukuunottamatta.  Mutta masokisti vaan jaksaa yrittää.

Viime vuonna sain äitienpäivälahjaksi pitkän, kapean kasvilavan ja pitihän siihen jotain kylvää. Parhaiten onnistuivat herneet ja tuoksuherneet, herneistä tuli ihan mukavasti satoa ja tuoksuherneet kukkivat ja tuoksuivat. Ruusupavutkin kasvoivat hyvin, mutta kotilot söivät ne ikävän näköisiksi. Muutapa ei oikeastaan tullutkaan. Salaatti ei edes itänyt (liian kuivaa?), mangoldi jäi kääpiöksi (siis t-o-d-e-l-l-a kääpiöksi, kokoa max. 3 cm), retiisistä ja valkoisesta punajuuresta tuli pari maistiaskappaletta. Muutama valmiina istutettu yrtti sentään tarjosi kulinaarisia makuelämyksiä.

Mitä siis opimme tästä: emme niin mitään.  Plantagenista haettiin muutama multasäkki, kun vanha multa oli talven aikana painunut. Taas on kylvetty hernettä ja tuoksuhernettä, paria salaattisorttia, valkoista punajuurta ja retiisejä (kun niitä siemeniä jäi viime vuodelta), kotiloita hämätäkseni laitoin reunuskasviksi kehäkukkaa (jota sivumennen sanoen en oli ikinä saanut kasvamaan kunnolla).  Esikasvatukseen meni muutama salkopapu ja köynnöstävä kesäkurpitsa,  pääsevät lavaan myöhemmin jos suostuvat taimettumaan. Nyt vaan odotellaan.

Viimevuotista kukkaloistoa:

Ne tulevat taas

Muutama vuosi sitten löytyi muutama, seuraavana kesänä jo aika monta ja nyt näitä riittää. Kuolemanpartiona on taas kuljettu, mutta kokonaan eroon ei enää pääse, on pakko opetella elämään näiden kanssa. Tänä kesänä kartoitetaan tarkemmin mikä nilviäisille ei maistu ja kasvitetaan pihaa sitten sen mukaan.

Huhtikuu on kuukausista rumin

… jos sallitaan tuo T.S. Eliotin vääristely. Nyt ovat onneksi lumet jo lähteneet. Likainen lumi ja sen  alta pikku hiljaa paljastuva ryönä on silkkaa kärsimystä. Pihalla paljastuvat myös kaikki syksyn laiminlyönnit ja siivoamattomuus. Onneksi kuun lopulla tulevat ensi kukkijat, joissa voi lepuuttaa silmiään sillä aikaa kun odottelee toukokuun armollista vihreyttä, joka vähitellen peittää rumuuden.

Rakas päiväkirja

Kevät etenee hitaasti. Pihalla on vain muutama sula paikka – leikkimökin takana ja woodlandissa. Puput ovat ystävällisesti käyneet lannoittamassa pihaa, vastineeksi ovat vieneet 3/4 Kultainen Kitaika -omppupuusta, vähän ruusujen oksia ja ison osan punalehtistä pähkinää.  Varsin vähäisiltä siis vaikuttavat jänistuhot.

Tänä keväänä olen taas hiukan innostunut hankkimaan kasveja. Verrattuina muutamien vuosien takaiseen maniaan kaikki on sentään varsin kohtuullista. Pelargonien määrä on kasvanut eniten, ja koska kaikki entisetkin ovat hengissä on kokoelma jo kohtalainen. Entiset tarkoittavat tässä tapauksessa niitä, jotka minulla oli viime kesänä, sitä ennen on kyllä moni mennyt edes.

Videotesti